Peter Sandström: Till dig som saknas Schildts & Söderströms 2012, 189 sidor. ISBN 9789515229380, hårda pärmar.

Till dig som saknas

Peter Sandströmin kirja "Till dig som saknas" on kiinnostava teos miehestä ja hänen perheestään lapsena, nuorena ja aikuisena Pohjanmaan Uudessakaarlepyyssä. Itselleni "Nyykaabi" - Nykarleby -  oli ensimmäinen virkapaikka lääkärinä 1980-luvun alussa. Sandströmin kirjan kuvaamat paikat Uudessakaarlepyyssä tuntuvat siten tutuilta: Brostuganit, Essot ja - tietysti - pienen kaupungin läpi virtaava joki ja sen rannat, ja sen ylittävä silta. Ja kirkko, ja muut rakennukset. Tori. Sen takana on vielä vanhaa puutalokaupunkia. Koulu. Niin, ja tulee kirjan kertoja sitten väliin Uudestakaarlepyystä Turkuun - ja myös kauemmas. 

Kirja koostuu kuudesta toisiinsa liittyvästä novellista. Itse asiassa se on romaani, jonka luvut ovat ilmavasti erillään. Pohjanmaan rannikkoseudun ihmiset piirtyvät esiin rohkeasti kuvattuina, itsensä näköisinä. Minua kosketti eniten kertojan kuvaus äidistään : ahkerasta, sinnikkäästä ihmisestä. Kertojan ja äidin yhdessä- ja erillään olo onkin kirjan yksi keskeinen ihmissuhde. Muun muassa äitinsä kutomista matoista kertoja kertoo lämpimästi. - Luvun "Tiikeri" olisin jättänyt pois. Se vaikuttaa jonkin verran kirjasta ulos menevältä ja keinotekoiselta. 

Vähän alakuloista, mutta toisaalta ilmavaa on tekijän sanallinen kudonta. Parhaimmillaan Sandström on runollisessa kerronnassa, johon novellit muutamassa kohdassa nousevat. Siinä hänen tarinansa yltää hetkeksi siiville.

Här finns en personlig finlandssvensk bok om livet i ett hem i Österbotten. Jag rekommenderar boken till läsaren. Du får också liti bekanta dej med den österbottniska dialekten. He nu int tokå de svårt. 

Antti Hernesniemi